Vielä ehtii siirtää osakeluettelot

Kaikkien ennen vuotta 2019 perustettujen taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä. Vuotta 2019 uudemmat asunto-osakeyhtiöt siirtyvät palveluun automaattisesti.

Heinäkuun loppuun mennessä noin 35 prosenttia taloyhtiöistä oli tehnyt siirron, kerrotaan Maanmittauslaitokselta. Palvelupäällikkö Suvi Väärälä kertoo, että siirtoja on tehty kiitettävästi myös kesäkuukausina. Niitä ovat tehneet nyt varsinkin suuret, yli kymmenen osakeryhmän taloyhtiöt.

Osakeluettelon siirto tehdään verkossa osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi. Kun taloyhtiön osakeluettelo on siirretty, osakkeenomistajalla on 10 vuotta aikaa sähköistää oma asuntonsa tai autopaikkansa osakekirja. Jos asunto vaihtaa omistajaa, uuden omistajan pitää hakea omistuksensa rekisteröintiä kahden kuukauden kuluessa luovutuskirjan allekirjoituksesta. Osakekirjaa ei saa mitätöidä itse.

– Tässä hetkessä osakekirjojen sähköistämisellä ei kuitenkaan ole kiirettä. Tärkeintä on, että taloyhtiöt siirtävät osakeluettelonsa vuoden loppuun mennessä, sanoo Väärälä.