Teksti Toimitus Kuva Pixabay
Palovaroittimet kuuluvat vuoden 2024 alusta taloyhtiöiden vastuulle. Muutos johtuu vuodenvaihteessa voimaan tulevasta pelastuslain uudistuksesta.
Uudistuksella tähdätään turvallisuuden parantamiseen, sillä vastuun siirtäminen taloyhtiölle mahdollistaa palovaroittimien järjestelmällisen kunnossapidon, kerrotaan Isännöintiliiton tiedotteessa.
Laissa on siirtymäaikaa vuoden 2025 loppuun. Vuoden 2026 alusta asukas siis vastaa palovaroittimien vikojen kuten pariston loppumisen ilmoittamisesta ja siitä, että laitetta ei oteta pois käytöstä. Lisäksi asukkaan on testattava laitteen toimivuus säännöllisesti.
Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamo kertoo liiton tiedotteessa, että taloyhtiöllä on jatkossa oikeus päästä asuntoihin, kun se on välttämätöntä palovaroittimia koskevissa asioissa.
– Toki on huomioitava, että käynti on järjestettävä huoneiston haltijalle sopivana aikana ja käynnistä on sovittava hyvissä ajoin etukäteen. Eli yleisavaimella ei tietenkään voida mennä asuntoon sopimatta siitä etukäteen asukkaan kanssa.
Pelastuslaki velvottaa jatkossa asukkaan ilmoittamaan palovaroittimessa havaitsemistaan vioista.
– Asukkaan tulee siis säännöllisesti testata palovaroittimen toimintakunto saamansa ohjeistuksen mukaan eikä asukas saa ottaa palovaroitinta irti tai poistaa sen paristoa tai akkua.
Kulut huomioon budjetissa
Rintamo vinkkaa, että käytännön kannalta voi olla helpoin, mikäli taloyhtiössä uusitaan samalla kertaa kaikki palovarottimet. Silloin tiedossa on niiden hankinta-aika ja käyttöikä.
– Vaikka taloyhtiössä hyödynnettäisiin asukkaiden omia varoittimia, tulee niiden huolto kuitenkin taloyhtiön vastuulle.
Uusista varottimista koituvat kulut kannattaa huomioida seuraavan vuoden budjettia laadittaessa. Taloyhtiön hallituksella on myös mahdollisuus ulkoistaa huoltoyhtiölle palovaroittimien hankinta, asennus ja huolto.
Odotettu uudistus
Palovaroitinten siirto taloyhtiöiden vastuulle oli toivottu uudistus. Esimerkiksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin, LähiTapiolan, Isännöintiliiton ja Kiinteistöliiton perustaman Paloturvallinen taloyhtiö -sivuston tärkein suositus on ollut, että taloyhtiöissä otetaan keskitetysti vastuu palovaroittimien toiminnasta.
Suomen pelastusalan keskusliiton (SPEK) keräämien tietojen perusteella jopa 50 prosentissa vuosina 2016–2020 tapahtuneista huoneistopaloista asunnossa ei ole ollut palovaroitinta tai se ei ollut toimintakunnossa. Taloyhtiöiden asunnoissa oli tuolloin lähes 8 300 tulipaloa. Kuolemaan johtaneissa tulipaloissa noin 63 prosenttia asunnoista oli ilman palovaroittimia tai ne eivät olleet toimintakunnossa (huoneistopalot 2009–2018, joissa palovaroittimen status ja toiminta oli tiedossa).
Tilanne on erityisen huono vuokra-asunnoissa. SPEKin yhdessä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn kanssa tekemässä tutkimuksessa ilmeni, että 70 prosentissa vuokra-asunnoista oli jokin puute palovaroittimissa. Niitä ei ole riittävästi, ne eivät toimi, ne ovat liian vanhoja tai ne on väärin asennettu.