Suomalaisten vedenkulutus vähentynyt – erot kuitenkin suuria

Suomalaisten keskimääräinen vedenkulutus on laskenut, kertoo Motiva. Vettä kului vuonna 2019 keskimäärin 113 litraa henkilöä kohti vuorokaudessa, mutta vaihtelu oli suurta. Vähimmillään pärjätään 50 litralla ja enimmillään vettä kuluu 150 litraa.

Eroja vedenkäyttöön aiheuttavat esimerkiksi asumismuoto, veden laskutustapa ja perhetilanne. Kerrostaloissa vedenkäyttöön ei ole välttämättä kiinnitetty samalla tavoin huomiota kuin omakotitaloissa, sillä niissä veden laskutus ei ole ollut aikaisemmin kulutusperustaissa.

– Tuloksissa ilahdutti se, että reilut puolet vastaajista oli tehnyt aktiivisesti toimia veden säästämiseksi. Heistä joka neljäs oli muuttanut vedenkäyttötapojaan säästävämmäksi, joka viides oli hankkinut uusia vesikalusteita ja lähes joka viides oli hankkinut uusia, vettä säästäviä kodinkoneita, Ketomäki sanoo. Osa vastaajista oli myös säästänyt vettä säätämällä verkoston vedenpaineen oikealle tasolle, käyttämällä sadevettä kasteluun ja lyhentämällä suihkuaikaa.

Vedenkäyttötutkimuksen toteuttivat Työtehoseura ja Motiva. Tutkimus on osa Kestävä vedenkäyttö -projektia. Mukana oli lähes 900 kerros- ja rivitalossa asuvan vuoden 2019 vedenkulutuksen mittaustiedot, minkä lisäksi 2 500 kotitaloutta vastasi vedenkäyttökyselyyn. Hanke käynnistyi syksyllä 2019, ja se jatkuu vuoteen 2021 asti.