Yle: Valtion lainantakaus ei kiinnosta taloyhtiöitä – 700 miljoonan euron tukipotti mennyt hukkaan

Jopa pääkaupunkiseudulla taloyhtiön voi olla vaikea saada remonttilainaa. Ylen MOT:n selvityksen mukaan valtion lainatakaus ei ole kuitenkaan kiinnostanut taloyhtiöitä. Ainoa takauksen saanut yhtiö, lahtelainen Asunto Oy Kangaskirsi, kuvailee järjestelmää byrokraattiseksi ja kankeaksi.

Kangaskirsissä putkiremontti käynnistyi keväällä 2020, ja hyvästä lopputuloksesta huolimatta matkan varrelle mahtui tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Piia Rosilainen kuvailee remontin kulkua Ylen MOT-toimitukselle.

Haasteet liittyivät pääasiassa remontin rahoittamiseen. Kangaskirsi on 1960-luvulla rakennettu yhtiö Lahden Metsäkankaalla. Vaikka se on asiallisesti hoidettu talo kasvavassa kaupungissa, ei pankkilainaa isoon saneeraukseen löytynyt tuosta vaan. Lainan saantiin liittyi erityisesti yksi ehto: Rosilaisen mukaan ilman valtiontakausta ei olisi saatu pankista mitään.

Remonttilainojen valtiontakaus otettiin käyttöön vuonna 2015. Idea on, että vakavaraisen takaajan mukana olo helpottaa lainan saantia ja alentaa lainan hintaa – ja samalla taloyhtiöiden remonttipäätökset vauhdittuvat.

Valtio on varautunut takaamaan 100 miljoonan remonttilainat vuodessa. Mutta miljoonat eivät kelpaa. Takaushakemuksia on nyt tehty yhteensä kolme – lahtelainen Kangaskirsi on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa takauksen saanut yhtiö.

Kiinnostusta takauksiin luulisi löytyvän. Taloyhtiöiden remonttiraha on toisinaan tiukassa. Esimerkiksi Kiinteistöliiton kyselyjen mukaan taloyhtiöiden lainansaanti on hankaloitunut viime vuosina. Syksyllä 2021 vastaajista 3,4 prosenttia kertoi, ettei lainatarjousta saatu ollenkaan.

Asuntoyhtiö Kangaskirsille valtion takauksesta oli ratkaiseva hyöty, kun takaus mahdollisti putkiremontin. Yhtiö ei kuitenkaan ylläty siitä, että muita taloyhtiötä takaus ei ole juuri kiinnostanut. Kangaskirsinkin kokemukset takauksen hakemisesta ovat huonoja. Hakuprosessiin liittyi esimerkiksi vaivalloista paperisotaa, ja päätöksiä odoteltiin kuukausia.

Taloyhtiöiden edunvalvoja Kiinteistöliitto luonnehti remonttilainan takausehtoja jo niitä säädettäessä vuonna 2014 liian koviksi. Liitto myös ehdotti vuonna 2020 takausehtojen höllentämistä. Mitään muutoksia ei kuitenkaan ole tehty, vaikka remonttilainojen tarpeen odotetaan tulevaisuudessa kasvavan. Esimerkiksi 1970–1980-luvuilla rakennetut asunnot tarvitsevat pian monenlaista peruskorjaamista.

Remonttilainan takausmalli syrjäytti valtion korkotuen taloyhtiöille. Korkotukilainoille oli käyttöä silloin, kun niitä vielä sai. Vuonna 2014 korkotukilainoja nostettiin 124 miljoonaa euroa.

Nyt mahdollisten takausten yhteenlaskettu määrä on reilut 700 miljoonaa euroa alkaen mallin käyttöönotosta 2015. Jakoon koko potentiaalista on saatu lahtelaisen Asunto Oy Kangaskirsin myötä 0,05 prosenttia. Yksi takaushakemus on hylätty ja yksi on käsittelyssä.