Taloyhtiöiden oikeusprosessit ovat yllättävän yleisiä ja saattavat käydä toisinaan hyvin kalliiksi. Siksi niitä harvoin korvataan täysimääräisinä kiinteistövakuutuksesta. Lisäturva voi tulla tarpeeseen.
Teksti Emma Nikander Kuvat Satu Pulkkinen, ShutterStock
Taloyhtiömaailmassa on monia asioita, joista voidaan joutua riitelemään oikeudessa asti. Toisaalta yksinkertainen ja melko pienikin asia voi kasvaa oikeusprosessin myötä suureksi ja kalliiksi.
Tällaisiakin vahinkoja varten on toki vakuutus, mutta kiinteistön oikeusturvavakuutuksessa on kuitenkin yleensä melko rajattu vakuutusmäärä. Yleensä se on noin 17 000–30 000 euroa, kertoo Finib Oy:n erityisasiantuntija Satu Pulkkinen. Finib on vakuutusmeklariyritys, joka ajaa vakuutusasioissa taloyhtiön etua ja varmistaa taloyhtiön oikeanlaisen vakuuttamisen.
”Riidat voivat olla moninaisia, käräjistä hovioikeuteen ja joskus jopa korkeimpaan oikeuteen saakka. Kulut kasvavat, mitä pidemmästä ja hankalammasta tapauksesta on kyse.”
Uutisissa on toisinaan tapauksia, joissa oikeudenkäyntikulut ovat nousseet todella korkeiksi. Se on iso ongelma, mikäli kohteella on vain kiinteistövakuutuksen muutaman kymppitonnin korvausmäärä käytettävissä.
”Kun kulut nousevatkin kymmeniin tuhansiin, taloyhtiö voi joutua itse maksamaan ylimenevän osan. Lisäturvalla tähänkin voi varautua.”
Finibillä pyritään suosittelemaan taloyhtiöille oikeuskulujen lisäturvaa aina, koska se parantaa merkittävästi vakuutusturvaa pelkkään kiinteistövakuutuksen oikeusturvaan verrattuna. Finibin omassa lisäturvassa vakuutusmäärä on 80 000 euroa, ja se tulee vielä kiinteistövakuutuksen lisäksi. Se siis nostaa merkittävästi saatavien korvausten määrää.
”Oikeuteen menneessä riitatapauksessa saattaa joutua maksamaan omien kustannusten lisäksi myös vastapuolen kulut, jos tapaus hävitään. Erityisesti silloin vakuutusmäärä ei välttämättä riitä ilman lisäturvaa.”
Nykyään myös kiinteistövakuutuksesta korvataan tarvittaessa omien kulujen lisäksi vastapuolen kuluja, sanoo Pulkkinen. Itsestäänselvyys se ei silti ole.
”Vakuutuskirjassa pitää lukea, että ne korvataan. Mutta vaikka kiinteistövakuutus korvaisikin myös vastapuolen kuluja, vakuutusmäärä tulee silti ongelmaksi.”
Toisinaan ongelmaksi saattavat kasvaa tapaukset, joissa taloyhtiölle tulee uusi riita, mutta jonka vakuutus katsoo olevan vanhaa perua.
”Esimerkiksi jollakin osakkaalla on kosteusongelma huoneistossa ja siitä on riidelty yhtiön kanssa oikeudessa. Vakuutuksesta on myönnetty oikeusturvakorvauksia. Jos sama osakas nostaa samasta vahingosta uuden vaatimuksen, siihen ei enää myönnetäkään uutta vakuutusmäärää kiinteistövakuutuksesta, ja vanha vakuutusmäärä on voitu käyttää loppuun.”
Myös tällaisissa tapauksissa lisäturva pelastaa.
Yhtiökohtainen vuosimaksu on 149 euroa. Lisäturvaa voi Finibillä taloyhtiölle ostaa silloin, jos myös kiinteistövakuutus on Finibillä hoidossa. 80 000 euron vakuutusmäärään hinta on alhainen, sanoo Pulkkinen.
”Riitoja tai muitakaan vahinkoja ei pysty ennustamaan.”
Pulkkinen suosittelee lisäturvaa etenkin silloin, kun ollaan ryhtymässä suuriin saneeraushankkeisiin.
”Niissä voi tulla urakkariitoja. Vakuutuksen pitää olla otettu ennen urakkaa, eli tarkemmin sanottuna se on ollut voimassa, kun urakkasopimus on allekirjoitettu.”
Lisäturvasta voidaan korvata esimerkiksi:
- Asianajo- ja oikeudenkäyntikulut 80 000 euroa
- Perustajaurakoitsijaa vastaan olevassa riidassa 30 000 euroa
- Hallituksen jäseneen tai puheenjohtajaan henkilökohtaisesti kohdistuvan vaatimuksen osalta 20 000 euroa, kun vakuutettu on ensisijaisesti käyttänyt henkilökohtaista oikeusturvavakuutustaan
Lisäturva tuli tarpeeseen esimerkiksi kiinteistössä, jossa tapahtui vesivahinko. Kiinteistön ja korjausurakoitsijan välille syntyi riita kustannuksista ja korjaustöistä. Asiaa selviteltiin käräjillä saakka, ja kiinteistö hävisi riidan. Asia vietiin hovioikeuteen, jossa riita ratkesi niin ikään urakoitsijan hyväksi. Kiinteistölle aiheutui asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 70 000 euroa. Siihen pelkkä kiinteistövakuutuksen oikeusturva ei olisi mitenkään riittänyt: siitä korvattiin vain 25 000 euroa. Finibin Oikeusturvasta katettiin loput kulut 45 000 euroa.
Kiinteistövakuutukseen kuuluvassa oikeusturvavakuutuksessa karenssiaika on kaksi vuotta, samoin lisäturvavakuutuksessa.
”Jos esimerkiksi linjasaneerausta aletaan suunnitella, vakuutus kannattaa ottaa silloin. Näin se on varmasti ajoissa, mikäli urakoitsijan kanssa tulee isompi riita. Se on valitettavan yleistä”, Pulkkinen sanoo.
Vakuutusmäärän lisäksi oikeusturvan lisäturva korvaa muitakin kuluja. Esimerkiksi perustajaurakoitsijaa vastaan olevat riidat on yleensä aina rajattu kiinteistövakuutuksesta pois. Syy on se, että ne ovat niin yleisiä, sanoo Pulkkinen.
”Lisäturvassa perustajaurakoitsijaa vastaan olevia riitoja voidaan korvata 30 000 euroon asti.”
Pulkkinen uskoo, että osakkaat puolustavat nykyään aiempaa hanakammin oikeuksiaan.
”Kyllä niitä korvauksia maksetaan. Se ei ole turha tuote, jota vaan varmuuden vuoksi suositellaan.”