Katolle lisää ikää

Seinän maalaus on monelle tuttua aivan omakohtaisestikin – vähintäänkin sisätiloissa. Katon kunnossapidon merkitys sen sijaan jää helposti hieman hämärämmäksi. Huonossa kunnossa oleva katto voi kuitenkin aiheuttaa vakaviakin vaurioita rakennukselle. Kattopalveluita Sorcolorin valikoimissa on kolme: tiilikaton pinnoitus, peltikattojen huoltomaalaukset ja kattojen huoltopalvelu. 

Tiilikaton pinnoitukseen kuuluu katon pesu, sammalkäsittely ja kaksinkertainen pinnoitus.Pelkkä pesu tai sammalkäsittely on saatavilla myös erikseen.

– Pinnoituksella saadaan valtavasti lisävuosia tiilikattoon ja täysin uuden näköinen tiilikatto.

Sorcolor tekee myös uudispeltikattojen maalausta. Sen sijaan peltikattojen huoltomaalaukset eivät ole tällä hetkellä valikoimissa. Yhtiö tutkii parhaillaan uusia maaleja ja toimintatapoja.

Katon huoltoväliin vaikuttaa muun muassa rakennuksen sijainti. Jos se sijaitsee seudulla, missä on pinnoitetta kuluttavia happosateita, ikä voi tulla vastaan kymmenen vuoden kohdalla. Myös kattotiilen laadulla on vaikutusta. Kutakuinkin 15–20 vuoden kohdalla katto on pinnoituskunnossa. Kautto suosittelee hoitamaan katon pinnoituksen mieluiten hieman etupainotteisesti, sillä taloyhtiöt heräävät pinnoitustarpeeseen hieman liian myöhään.

– Tiilen pinta on jo rapautunut ja siitä on lähtenyt jo ajat sitten pinnoite pois. Se on kuin kävelisi karkean hiekkapaperin päällä. Kun se pinnoitetaan, se tulee paljon liukkaammaksi. Pintastruktuurista ei kuitenkaan tule enää täysin sileää, vaikka se kuinka monta kertaa pinnotettaisiin. Pinnoitettakaan ei voi ihan tolkuttoman paksusti laittaa. Sen takia mielellään aikaisemmin kuin liian myöhään.

Jos katto on ehtinyt kovin huonoon kuntoon, sitä ei välttämättä enää kannata huoltaa vaan se täytyy uusia täysin. Tämä tutkitaan aina ennen toimenpiteitä.

– Me tutkitaan katto, että kannattaako se pinnoittaa. Voi olla niinkin, että vaikka päältä päin olisikin hyvässä kunnossa, aluskate on niin huonossa kunnossa, että sitä ei kannata tehdä.

Kattoremontin tappaja -nimistä kattohuoltotuotetta yhtiö tarjoaa erityisesti niihin taloihin, joiden katon he ovat juuri pinnoittaneet. Katon kunto tarkistetaan vuosittain syksyisin ja käydään myös yläpohjassa katsomassa, missä kunnossa alakatteet ovat.

– Me tarkistetaan se alta, päältä ja kaikki läpiviennit, Kautto avaa. – Tarvittaessa, jos pitää poistaa sammalta jonkin vuoden päästä, me poistetaan ne. Mutta kun on tehty pinnoitus ja käsittely sinne alle, siellä ei pitäisi viiden vuoden aikana olla mitään.

– Myrkyttäminen kuuluu esimerkiksi neljäntenä tai kuudentena vuonna tai yhdeksäntenä vuonna. Perustakuu on viisi vuotta ja tuolla saa takuun kymmeneen vuoteen, Koivula lisää. – Jos on tiiliä rikki, niin tottakai me vaihdetaan ne silloin myös. Samoin laitetaan saumausaineet, jos siellä esimerkiksin jossain kohtaa joku läpivienti vuotaa. Se aina myös puhdistetaan kaikesta, on siellä esimerkiksi neulasia tai lehtiä. Siihen kuuluu rännien puhdistaminen, jotta se katon toiminta pysyy.

Sorcolor dokumentoi tekemänsä työt työvaihe työvaiheelta, oli se sitten julkisivumaalaus, kattotyö tai porraskäytävämaalaus, niin taloyhtiö saa siitä dokumentin.